Suunnistamme räntäsateessa kohti Sykäräisten Nuorisoseurantaloa, jossa Pirityiset ry:n hallitus kokoontuu illan päälle kokoukseensa päättämään seuraavista alueelle rahoitettavista hankkeista. Toiminnanjohtajamme Krista ei ole aiemmin vieraillut talossa; hankekoordinaattori Eveliina taas tietää missä talo sijaitsee, mutta joutuu hieman mietiskelemään, mikä tie sinne vie – vaikka Sykäräinen on tuttu paikka, edellinen vierailu ko. Nuorisoseuralle taitaa sijoittua johonkin yläasteaikaisiin diskoiltoihin. Keli ei meitä estele, ja ilman navigaattoria selvitään perille: vuonna 1939 rakennettu Nuorisoseurantalo löytyy kuin löytyykin ihan omalta paikaltaan. Sisällä meitä vastaanottaa Sykäräisten Nuorisoseura ry:n aktiivi Maija Mäntykorpi-Luoma, joka toimii 102-vuotiaan pirteän Nuorisoseuran rahastonhoitajana ja sihteerinä.
Virkistynyt Nuorisoseura järjestää tiloissa erilaisia tapahtumia. Vakituisinta toimintaa on kansalaisopiston karaokepiiri, joka on toiminut Nuorisoseuralla torstai-iltaisin jo vuodesta 2008. Ryhmää on vetänyt nyt kahdeksan vuoden ajan MaTen Karaoke, joka on nuorisoseuran omien aktiivien, Maijan ja Terho Luoman oma yritys. Laulajia Sykäräisten NS:lle saapuu laajalti Reisjärveltä, Ullavasta, Toholammilta ja Sykäräisestä. Aiemmin kun karaokepiirejä ei lähialueella järjestetty kovinkaan paljoa, laulajia oli mukana myös Kannuksesta, Kokkolasta, Kaustiselta. Tällä hetkellä Sykäräisten ryhmässä on 10 laulajaa, mutta parhaimmillaan oppilaita on ollut 28. Karaokepiirin vetämisen lisäksi MaTen karaoke tekee myös mm. juhla- ja baarikeikkoja, ja Nuorisoseuran omat karaoketanssit järjestetään tietysti talkoovoimin yhteiseksi hyväksi.
Nuorisoseuran karaoketanssien lisäksi Nuorisoseura järjestää talolla myös muuta toimintaa; uutena aluevaltauksena yhdistyksellä on lasten tapahtumien järjestäminen. Pääsiäinen on merkittävä ajankohta Nuorisoseuralle, jonka pihapiirissä järjestetään kyläläisille iso kokkotapahtuma. Pääsiäistapahtuman yhteydessä lapsille järjestetään tenavadisko ja lasten karaoke. Viime syksynä seura järjesti lapsille oman Halloween-tapahtuman, jossa esiintyi taikuri; ja ohjelmassa oli tietysti myös lasten karaoke ja perhedisko.
Nuorisoseurantalo on merkittävä paikka myös alueen nuorille; kylän nuoret ovat luoneet omaa perinnettään järjestämällä vuosittain omat pikkujoulunsa Sykäräisten NS:llä. Seurantalolla on arjessa kuitenkin enemmänkin merkityksiä; se lisää nuorten yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia myös arkena, kun lähialueen nuoria käy treenaamassa alakerran kuntosalilla, ja ajoittain myös pelaamassa esimerkiksi biljardia tai sulkapalloa. Nuorisoseura haaveilee vielä mahdollisuuksistaan järjestää nuorille ja vähän vanhemmillekin muutakin toimintaa, kuten nuorten iltoja, ylisukupolvisia lautapeli-iltoja ja vaikka kylien välisiä tietovisoja. – Näiden aikaan saamiseksi Nuorisoseuran toimintaan tarvittaisiin mukaan lisää ihmisiä, Mäntykorpi-Luoma vinkkaa. Talon toiminta ja mahdollisuudet ovat hyvin monipuolisia, ja se mahdollistaa osaltaan alueen asukkaille ja matkailijoille hyvää elämää maaseudulla. Talo on kylälle tärkeä paikka, joka kokoaa ihmisiä yhteen.
Taloa on kunnostettu viimeisten kahden vuoden aikana Kotiseutuliiton tuella mittavasti; sisäpuolella salin lattia on hiottu ja lakattu, ja seinät maalattu, ja sisätiloissa sekä saliin että kahvioon on vaihdettu led-valaisimet. Talon julkisivun puolella on uusittu kahvion puolen konesaumakatto sekä sisääntulon porraskaiteet, ja samalla sen yhteyteen on rakennettu pyörätuoliramppi. Etupuolen ulkoseinä on maalattu, ja kaikki talon ulkovalot on uusittu. Ulkona on tehty myös sadevesijärjestelmän parannusta sekä pihatöitä. Sykäräisessä on siis laitettu kunnolla hihat heilumaan! Kunnostustoimenpiteillä on ollut tarkoitus parantaa talon toimivuutta.
Toimivuuden ja käytettävyyden edistäminen ei suinkaan jäänyt tähän, vaan Nuorisoseura hankki kahvioon uudemmat tuolit Syrin koululta. Kun Sykäräisten maa- ja kotitalousnaiset lahjoittivat Nuorisoseuralle 50-hengen ruokakaluston keväällä 2024, tuli eteen vielä uusia ajatuksia siitä, miten talon käytettävyyttä voitaisiin edelleen kehittää. Keski-Pohjanmaan Nuorisoseuran hallituksen kokouksessa Maija oli puhunut ääneen, että talolla olisi tarvetta astianpesukoneelle ja lämminvesivaraajalle. Seuran tarpeista kuultuaan keskusseuran puheenjohtajana toimiva, Pirityiset ry:n hallituksen jäsen Mauri Koivusalo vinkkasi, että Pirityisillä on uusi tukimahdollisuus pienille yleishyödyllisille hankkeille, joka voisi soveltua hyvin juuri näihin Sykäräisessä tarvittaviin laitteisiin. Seuraavana päivänä yhdistyksestä otettiin yhteyttä Pirityisten toimistolle, ja kun Pirityisiltä näytettiin vihreää valoa, Maija alkoi selvittelemään Sykäräisten Nuorisoseuran hallituksen kanssa tarkemmin, mitä olemassa olevista tarpeista hankkeeseen olisi juuri tällä hetkellä ajankohtaista sisällyttää. Astioiden saaminen käynnisti Leader-hankkeen, jossa hankitaan talolle lämminvesivaraaja ja astianpesukone, mikro, kattiloita, pölynimuri siivoukseen ja popcornkone lastentapahtumia varten. Hanketta lähdettiin toteuttamaan heti rahoituspäätöksen jälkeen, ja nyt lämminvesivaraaja on asennettu ja popcornkone on saapunut. Isoin työ on siis jo takana, ja loput hankinnat tehdään lähiaikoina.
”Lappusia sai kyllä täyttää, mutta olen kyllä kiitollinen, että Pirityisiin voi matalalla kynnyksellä ottaa yhteyttä ja apua saa tarvittaessa! Rohkaisen kaikkia hakemaan rahoitusta Pirityisiltä!” Maija Mäntykorpi-Luoma
Nyt talolla voi järjestää vaikka mitä; häitä, syntymäpäiviä, lastentapahtumia tai esimerkiksi hautajaiset. Astianpesukone ja lämminvesivaraaja parantavat erilaisten juhlien ja tapahtumien järjestämistä, kun voi käyttää posliiniastioita kertakäyttöisten sijaan, ja lämmintä vettä saa suoraan hanasta. – Näillä toimenpiteillä myös jätteen määrää saadaan vähentymään. Muut hankinnat tukevat niin ikään tulevaa toimintaamme parantaen juhlien ja tapahtumien järjestämistä. Pienhankkeen myötä kaikki tarvittava löytyy saman katon alta, ja popcornkone tuo tapahtumiin erityistä tunnelmaa, Mäntykorpi-Luoma iloitsee.
Sykäräisten kauneimmat joululaulut järjestetään Sykäräisten Nuorisoseuralla 10.12.2024 klo 18.00. Ennen tilaisuutta Sykäräisten Nuorisoseura tarjoaa torttukahveja vapaaehtoisella kahvimaksulla NS:n hyväksi.
”Toivon, että tieto leviää, kuinka hieno paikka tämä on ja että talon käyttö lisääntyy. Kauneimpiin joululauluihin odotamme paikalle myös sellaisia ihmisiä, jotka eivät koskaan ole käyneet talossa. Tänne saavat tulla kaikki; invaramppia pitkin pääsee vaikka lastenvaunujen kanssa! NS ei ole poliittisesti sitoutunut, vaan se on kaikille avoin ja täällä kaikki on yhdenvertaisia.”
Sykäräisten Nuorisoseura r.y.: Nuorisoseuran keittiö
Yleishyödyllinen investointi pienhankkeena:
Hankkeessa parannetaan Sykäräisen nuorisoseuran tilojen käytettävyyttä hankkimalla tarvittavia koneita ja laitteita. Talon käytön parantamiseksi sekä erilasten ja monipuolisten tapahtumien- ja juhlatilaisuuksien järjestämisen mahdollistamiseksi hankitaan talolle lämminvesivaraaja ja astianpesukone, mikro, kattiloita, pölynimuri siivoukseen ja popcornkone lastentapahtumia varten. Hankinnat parantavat tilojen vuokrattavuutta eri ikäisille kohderyhmille. Keittiön päivittäminen nykyaikaiseksi palvelee kaikkia talon käyttäjiä ja lähialueen asukkaita. Hanke toteutetaan syksyn 2024 aikana. Hanketta rahoittaa Leader-ryhmä Pirityiset ry. Leader-rahoitus koostuu EU:n maaseuturahaston, valtion ja kuntien varoista.
Rahoituskausi: Juurista Voimaa 2023–2027
Toteutuskunta: Toholampi
Kokonaisrahoitus: 2 550,00 €
Julkinen rahoitus: 1 530,00 €
Tukiprosentti: 60,00 %
Teksti: Eveliina Rahkonen
Kuvat: Eveliina Rahkonen ja Krista Järvelä
Kurkkaa alta vielä Maijan videohaastattelu!