haku- ja valintamenettely sekä rahoituslinjaukset

Leader Pirityisillä on käytössään avoin hakumenettely. Tiedotamme hankkeiden hakuajoista ja hankkeiden valintakokouksista kotisivuillamme sekä sosiaalisen median kanavissamme. Hakijan vastuulla on toimittaa rahoitushakemuksen tiedot annetussa määräajassa. Kaikki hakemukset toimitetaan Hyrrä-asiointipalvelun kautta.


Hakemusten tulee sisältää tarpeelliset tiedot hankkeen tavoitteista, toimenpiteistä, tarvittavista resursseista ja aikataulusta sekä arvion syntyvistä tuloksista ja toiminnan jatkuvuudesta. Neuvomme hankkeen suunnitteluvaiheessa ja annamme ohjausta hakemusvalmisteluun. Olethan rohkeasti yhteydessä!


Päätöksenteko

Hankkeiden valinta tehdään aidosti hallituksen kokouksessa hallitusten jäsenten keskuudessa Leader-ryhmän valitsemaa valintamenetelmää käyttämällä. Hakemuksen käsittelyn yhteydessä Pirityisten hallitus tekee oman arvionsa Juurista Voimaa -strategian ja sen pohjalta laadittujen valintakriteerien täyttymisestä. Pirityisten hallitus arvioi hankkeita sekä sen perusteella, miten hyvin hanke toteuttaa paikallista strategiaa, että sen perusteella, miten hanke toteuttaa kyseessä olevalle hankemuodolle kohdentuvia kriteereitä. Kaikkien rahoitettavaksi hyväksyttävien hankkeiden tulee olla pakollisten kriteerien mukaisia. Yleiset valintakriteerit koskevat yleishyödyllisiä hankkeita ja yritystukia. Tullakseen rahoitetuksi hankkeen tulee saada vähintään 15 pistettä. Hallitus voi myöntää hankkeelle ns. Bonuspisteen erityisin syin. Perusteena voi olla esimerkiksi, että hanke vastaa useaan strategian painopisteeseen tai että se on erityisen oivaltava tai innovatiivinen. Hallitus asettaa kokouksessa käsiteltävät hankkeet tärkeysjärjestykseen niiden saamien pisteiden perusteella.

Rahoitettavien hankkeiden ja yritystoimien valinnassa noudatetaan puolueettomuutta, läpinäkyvyyttä, alueellista ja toiminnallista tasa-arvoa sekä strategian mukaista ohjelmallisuutta. Hakemusten käsittelyssä hallitus noudattaa jääviyssääntöjä. Laillisuustarkastuksesta vastaa Pohjanmaan ELY-keskus, joka tekee hakemuksiin viranomaispäätökset.


Rahoituslinjaukset ja poikkeukset valintamenettelyissä

Hallitus voi ohjelmakauden aikana tehdä linjauksia, joilla jonkin aihepiirin hankkeiden rahoitus lopetetaan tai käytettävää tukitasoa pienennetään. Hallitus voi asettaa pienhankkeille teemallisia hakuja ja tehdä niihin sovellettavat valintakriteerit. Mikäli pienhankkeille ei ole asetettu erillisiä valintakriteerejä, noudatetaan niissä normaaleja valintakriteerejä. Pienhankkeiden pisteraja on tällöin 10 pistettä.


RAHOITUSLINJAUKSIA RAHOITUSKAUDELLE 2023-2027, JUURISTA VOIMAA

Pirityiset ry, hallituksen kokous 13.12.2023

 

Linjauksia tuen määriin


Yritysten energiainvestointien tukitaso on lähtökohtaisesti lainsäädännön mahdollistama maksimi eli 30 %, mutta tukimaksimi rajataan 15 000 euroon / hanke (kokonaiskustannukset max. 50 000 €).


Linjauksia tuettavaan toimintaan

  • Erilaista välinevuokraustoimintaa voidaan rahoittaa, mikäli toiminta liittyy matkailun kehittämiseen. Toiminnan tulee kuitenkin olla volyymiltään riittävän suurta tai sitä tulee harjoittaa muun matkailun- tai palveluyritystoiminnan ohessa (toiminnan ammattimaisuus).
  • Maaseutuasumisen ja palveluiden kehittämishankkeissa hakijan on osoitettava yhteistyösitoumuksin hankkeessa olevan mukana laaja yhteistyöverkosto (kunnat, kylät, yrittäjäyhdistykset, yritykset jne.) ja hankkeen tulee sisältää innovatiivisia ratkaisuja.
  • Selvitysluontoisissa hankkeissa, perinteen ja historian keruuseen ja tallentamiseen liittyvissä hankkeissa tulee olla selkeä hyöty yhteisölle esim. osallistavia tapahtumia tai tulosten julkaisua.


Seuraavia kohteita ei pääasiassa rahoiteta

  • Käytössä olevan koneen tai laitteen korvaamista uudella, ellei yritystoimintaa olennaisesti laajenneta tai yrityksen teknologinen taso merkittävästi parane tai oteta käyttöön parempaan ympäristönsuojelulliseen tasoon johtavia tekniikoita.
  • Yritysten investoinnit viranomaismääräysten täyttämiseksi.
  • Tieliikenneajoneuvoja ei pääsääntöisesti rahoiteta. Ajoneuvon varustelua (kylmälaitteet yms.) voidaan tapauskohtaisesti tukea. Muita ajo- tai kulkuneuvoja voidaan tapauskohtaisesti rahoittaa, mikäli ne liittyvät esim. matkailu- tai palveluelinkeinojen kehittämiseen, eikä niiden rahoittamisen katsota vaarantavan kohtuuttomasti alueen kilpailutilannetta.
  • Hankkeet, joiden toimenpiteenä on pelkästään ylläpitokorjaukset kuten maalaus, pintojen hionta. Energiatehokkuutta ja käyttömahdollisuuksia parantavat investoinnit kuten katto- ja ikkunaremontit, ovet, wc- ja sosiaalitilat sekä invaluiskat eivät lähtökohtaisesti ole ylläpitokorjauksia.
  • Moottorikäyttöisiä ajoneuvoja ja koneita kuten moottorikelkat, moottori- ja raivaussahat ei pääsääntöisesti tueta. Moottorikäyttöisiä ajoneuvoja voidaan tukea osana matkailupalveluja tai pelastuskäyttöön tulevissa tapauksissa.
  • Kyläkirjat ja muut historiikit, paitsi jos nämä ovat osa laajempaa kokonaisuutta ja sen toteuttamisessa on selvästi innovatiivisuutta. (Julkaisun taitto- ja painatuskulut rahoitettava julkaisun myyntituloilla)
  • Reitistöjen kunnostamiset (oltava elinkeinollinen näkökulma ja ylläpito hankkeen jälkeenosoitettava sopimuksin) Pienempiä luontopolkuja ja kohteita voidaan rahoittaa.
  • Laajakaistan runkoverkon rakentamista ei tueta Leader–rahoituksella, poikkeuksenalaajakaistaliittymät yhteisöllisiin tiloihin esim. Kylätalolle.
  • Ampumaratojen tavanomaiset ylläpitotoimet esim. pelkästään maamassojen vaihto ei ole tuettavaa toimintaa. Ampumaratojen kunnostushankkeiden osalta hakijan on jo hakemusvaiheessa osoitettava radan laaja yhteiskäyttö muiden toimijoiden/seurojen kanssa. Pääsääntönä pidetään, että yksi (1) ympäristöluvan täyttävä ampumarata per kuntapari muodostaa kattavan alueellisen verkoston harrastusmahdollisuuden turvaamiseksi.

hankkeiden valintakriteerit

Kaikkien hankkeiden tulee täyttää kaikki pakolliset kriteerit, jotka arvioidaan kyllä/ei.

 

  1. Hanke on Juurista voimaa-strategian ja sen teemojen mukainen
  • Hankkeen toimenpiteet toteuttavat Juurista voimaa -strategian tavoitteita ja toteuttavat yhtä tai useampaa strategian painopistettä: Elinvoimaiset elinkeinot, Inspiroiva kotiseutu, Hyvinvoivat yhteisöt, Ympäristöviisas maaseutu.
  1. Hanke on realistinen ja toteuttamiskelpoinen
  • Hankkeen panokset ja tuotokset ovat oikeassa suhteessa.
  • Hankkeella on selkeä, toteuttavissa oleva suunnitelma ja aikataulu.
  1. Hakijalla on edellytykset hankkeen toteuttamiseen
  • Hakijalla on taloudelliset edellytykset toteuttaa toimenpide.
  • Hakijalla on tarvittava osaaminen hankkeen toteuttamiseksi.
  1. Rahoitettava toimenpide ei ole hakijan vakiintunutta toimintaa
  • Hakemuksesta käy ilmi kuvaus hakijan normaalista toiminnasta ja miten hankkeena / yritystukena toteuttava toiminta poikkeaa siitä.
  1. Toimenpide ei syrjäytä olemassa olevaa toimintaa
  • Rahoitettava toiminta ei saa aiheuttaa vähäistä suurempaa haittaa muulle alueella toteuttavalle vastaavalle toiminnalle. Rahoitettavan toiminnan tulee ensisijaisesti olla uutta tai täydentävää toimintaa alueella.
  1. Rahoitettava toiminta perustuu paikallisiin tarpeisiin.
  • Rahoitettava toiminta perustuu alueen tarpeisiin tai luo edellytyksiä toiminnan kasvulle ja kehittymiselle alueen ulkopuolelle. Hanke voi myös nostaa esiin alueen mahdollisuuksia, olla esiselvitys tai tutkimusluontoinen hanke.

Yleisillä kriteereillä arvioidaan ohjelman keskeisimpien tavoitteiden toteutumista. Kriteerin alla on kerrottu esimerkinomaisesti, miten kriteerin täyttymistä arvioidaan. Hanke voi saada jokaisesta kriteeristä 0-3 pistettä. Arviointiasteikko 0=ei vaikutusta, 1 = vähäiset vaikutukset, 2 = kohtalaiset vaikutukset, 3 = merkittävät vaikutukset. 

 

Hankkeiden arvioinnissa käytettävät yleiset kriteerit:

 

  1. Hankkeen pääasiallinen hyöty kohdistuu Pirityisten toiminta-alueelle
  • Hankkeen tarpeet ja toteutus nousevat paikallistasolta ja pääasiallinen hyöty kohdistuu Pirityisten toiminta-alueelle.
  • Hyödynsaajajoukko ei rajaudu tiettyyn yhteisöön, hankkeen kohderyhmä ja sen tarpeet on huomioitu.
  • Hyödynsaajana on alueen asukkaat, yritykset, monipaikkaiset asujat ja/tai matkailijat.
  1. Hanke on innovatiivinen ja uutta luova
  • Hanke luo tai tuo alueelle uusia menetelmiä, tuotteita tai palveluita tai hankkeessa tehdään asioita uudella tavalla.
  • Hankkeessa hyödynnetään uutta tietoa tai teknologiaa.
  • Hankkeessa yhdistetään luovuutta, osaamista tietoa ja muita resursseja vuorovaikutteisesti.
  1. Hanke on paikallisesti tärkeä ja vaikuttava
  • Hanke koetaan paikallisesti tärkeäksi ja ajankohtaiseksi.
  • Hankkeella on merkittäviä hyötyjä tai tuloksia tai se ratkaisee erityiskysymyksiä.
  • Hankkeen hyödyt ja tulokset jatkuvat hankkeen päättymisen jälkeen luoden edellytykset jatkuvalle toiminnalle. Tuloksena aikaan saatu uusi toiminta jatkuu hankkeen päätyttyä tai olemassa ollut toiminta jatkuu vahvistuneena ja uudistuneena hankkeen jälkeen, ja esiselvityksen tuloksesta riippuen on käynnistettävissä uusia toimenpiteitä.
  • Kokeiluluontoisessa hankkeessa jatkuvuus arvioidaan hankkeen päättyessä.
  1. Hanke on osa laajempaa kokonaisuutta
  • Hanke lisää asukkaiden, yhdistysten tai yritysten välistä yhteistyötä ja verkottumista ja/tai vuorovaikutusta kuntien kanssa.
  • Hanke täydentää muita kehittämistoimenpiteitä, palveluita tms. tai luo edellytyksiä kokonaisuuksien kehittämiselle.
  • Hanke on osa laajempaa kehittämiskokonaisuutta (elinkeinoelämä, aluekehittäminen).
  1. Hanke parantaa alueen elinvoimaa ja elämänlaatua
  • Hanke parantaa alueen elinvoimaisuutta, vetovoimaisuutta tai viihtyisyyttä ja sillä on positiivisia vaikutuksia ihmisten hyvinvointiin, osaamiseen ja yhteisöllisyyteen.
  • Hanke lisää alueen veto-, pito- ja lumovoimaa.
  1. Hanke hyödyntää paikallisia voimavaroja
  • Hanke hyödyntää ja edistää paikallisia ja alueellisia voimavaroja, kuten luontoa, kulttuuria, elävää perinnettä, osaamista tai raaka-aineita.
  • Hanke hyödyntää maaseudun mahdollisuuksia elinvoiman ja hyvinvoinnin edistäjänä
  1. Hankkeella on positiivisia ympäristövaikutuksia
  • Hankkeessa on huomioitu ympäristö- ja ilmastonäkökulmat.
  • Hanke sisältää toimenpiteitä ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja sopeutumiseen. Hanke parantaa ympäristön tilaa, lisää ympäristötietoisuutta, parantaa energiatehokkuutta, lisää uusiutuvien energiamuotojen käyttöä jne.
  1. Hanke on kestävä kehityksen mukainen
  • Hanke huomioi kestävän kehityksen arvot (taloudellinen, ekologinen, sosiaalinen ja/tai kulttuurinen).
  • Kestävän kehityksen periaatteet ovat keskeisessä asemassa hankkeen toteutuksessa.
  • Hanke lisää tietoa kestävästä kehityksestä.
  1. Hanke huomioi nuoret
  • Hanke kohdistuu nuoriin.
  • Nuoret ovat olleet mukana suunnittelemassa hanketta.
  • Nuoret osallistuvat hankkeen toteutukseen.
  1. Hankkeella on kansainvälinen ulottuvuus
  • Hanke edistää kotikansainvälisyyttä.
  • Hanke luo uusia mahdollisuuksia ja verkostoja kansainväliselle yhteistyölle.
  • Hankkeessa toteutetaan eri maiden toimijoiden välistä yhteistyötä.
  1. Hanke hyödyntää Älykkäät kylät -ajattelumallia
  • Hankkeessa hyödynnetään innovaatioita, teknologiaa ja digitalisaatiota soveltaen älykkäät kylät -periaatteita.
  • Tavoitteena on parantaa oman alueen taloudellista, sosiaalista ja ympäristön tilaa osana prosessia.
  • Yhteisö ja eri alojen osaajat ratkovat yhdessä erityiskysymyksiä tulevaisuuspainotteisesti.

Yritystukia koskevilla lisäkriteereillä arvioidaan tuettavan toimenpiteen merkitystä yritykselle ja alueen elinkeinoelämän elinvoimaisuuden vahvistamiseksi. Kriteerin alla on kerrottu esimerkinomaisesti, miten kriteerin täyttymistä arvioidaan. Hanke voi saada jokaisesta kriteeristä 0–3 pistettä. Arviointiasteikko 0=ei vaikutusta, 1 = vähäiset vaikutukset, 2 = kohtalaiset vaikutukset, 3 = merkittävät vaikutukset. Yritystukien arvioinnissa käytettävät lisäkriteerit:

  1. Yritystuella on liiketoiminnallista merkitystä yritykselle
  • Tuella on vaikutusta yrityksen perustamiseen, kasvuun tai kehittämiseen (ml. kokeilutuki).
  • Tuettava toimenpide parantaa yrityksen toimintaedellytyksiä, monipuolistaa tuotteita tai palveluita.
  • Toimenpiteellä on merkittävä vaikutus liiketoimintaedellytysten parantamiseen ja kilpailukykyyn.
  1. Yritystuella on positiivisia työllisyysvaikutuksia
  • Toimenpide auttaa säilyttämään olemassa olevat työpaikat.
  • Yritykseen odotetaan syntyvän vähintään yksi uusi osa-aikainen tai kokoaikainen työpaikka.
  • Yritykseen odotetaan syntyvän useita osa-aikaisia tai kokoaikaisia työpaikkoja.
  1. Tuella on vaikutusta yritystoiminnan kehittämiseen
  • Tuki parantaa yritysten yhteistyötä, verkostoitumista tai työelämäyhteistyötä oppilaitosten kanssa.
  • Tuki parantaa yritysosaamista, työskentelytapoja tai työhyvinvointia.
  • Tuki edesauttaa innovatiivisten ja digitaalisten ratkaisujen kehittämistä ja käyttöönottoa.
  1. Tuettavalla toiminnalla on paikallisia ja aluetaloudellisia vaikutuksia
  • Tuettava toimenpide edistää ja hyödyttää paikallisia markkinoita ja tukee alueen työllisyyttä.
  • Toimenpide edistää lähipalveluiden, – tuotteiden ja -ruoan saatavuutta.
  • Yrityksen toimiala liittyy hyvinvointiin, kulttuuriin, matkailuun tai elintarvikkeisiin.
  • Luontoa, kulttuuria ja alueellista omaleimaisuutta hyödynnetään kestävällä tavalla.
  • Toimenpiteellä on vaikutusta alueelliseen energiantuotantoon ja huoltovarmuuteen.

 

Mahdollinen Bonus-piste

  • Hallitus voi halutessaan antaa yhden bonus -pisteen hankkeelle, joka on strategian useaa painopistettä koskeva tai muuten erityisen oivaltava. Bonus-piste on perusteltava aina erikseen.

Kehittämishankkeita koskevilla lisäkriteereillä arvioidaan tuettavan toimenpiteen merkitystä yhteisölle ja maaseudun toimintaympäristön parantamiseksi. Kriteerin alla on kerrottu esimerkinomaisesti, miten kriteerin täyttymistä arvioidaan. Hanke voi saada jokaisesta kriteeristä 0–3 pistettä. Arviointiasteikko 0=ei vaikutusta, 1 = vähäiset vaikutukset, 2 = kohtalaiset vaikutukset, 3 = merkittävät vaikutukset. Hanketukien arvioinnissa käytettävät lisäkriteerit:

  1. Hanke parantaa maaseudun toimintaympäristöä
  • Hanke lisää turvallisuutta, esteettömyyttä, saavutettavuutta ja varautumista poikkeustilaisuuksiin.
  • Hankkeessa rakennetaan tai kunnostetaan alueen asukkaiden yhteisiä, tiloja, virkistys- ja harrastuspaikkoja.
  • Hankkeessa parannetaan kulttuuriympäristöjen ja niiden rakennuskannan sekä perinnemaisemien hoitoa ja käyttöä.
  1. Hanke edistää yhteisöllisyyttä ja osallisuutta
  • Hanke edistää asukkaiden aktiivisuutta, yhteisöllisyyttä, osallisuutta ja yhdenvertaisuutta.
  • Hankkeessa on huomioitu erilaisten ihmisten mahdollisuus osallistua toimintaan.
  • Hanke lisää eri toimijoiden välistä yhteistyötä.
  • Hanke lisää osaamista, antaa tietoa, taitoja ja valmiuksia alueen asukkaille ja yhteisöille.
  • Hanke vahvistaa kotiseutusidoksia, edistää paikallista ja elävää kulttuuriperintöä, tukee kotouttamista ja auttaa luomaan uusia kotiseutusidoksia.
  1. Hanke edistää hyvinvointia
  • Hyvinvointia parannetaan monipuolistamalla liikuntamahdollisuuksia.
  • Taide, kulttuuri ja perinteet tarjoavat elämyksiä sekä edistävät terveyttä, hyvinvointia ja osallisuutta.
  1. Hanke lisää ympäristötietoisuutta ja tekoja
  • Hanke lisää ympäristötietoisuutta ja osaamista.
  • Luonnon ja ympäristön kunnostukseen ja hoitoon liittyvät toimenpiteet, luonnon monimuotoisuuden edistäminen, paikalliset ekologiset ratkaisut ja toimintamallit.
  • Paikallisia ratkaisuja ympäristön hyväksi, energiaomavaraisuuden lisääminen, energian säästäminen, hiilijalanjäljen pienentäminen.

Mahdollinen Bonus-piste

  • Hallitus voi halutessaan antaa yhden bonus -pisteen hankkeelle, joka on strategian useaa painopistettä koskeva tai muuten erityisen oivaltava. Bonus-piste on perusteltava aina erikseen.