Uutiset

Pienhankkeiden haku on auki!

Joskus pienelläkin teolla saadaan suuria aikaan! Aiemmalla kaudella rahoitimme teemahankkeita, joissa keräsimme yhdistysten pienhankkeita yhteisen teeman alle ja näin mahdollistettiin myös pienempien kehittämis- ja investointihankkeiden toteutus.  Uudella kaudella 2023–2027 ei teemahankkeita enää ole, mutta uutena hankemuotona on Pienhanke. Pienhankkeet ovat max 8000 euron suuruisia, hankehallinnoltaan hieman

Pääsiäisen vaikutus toimiston aukioloihin

Pääsiäisviikolla olemme tavoitettavissa keskiviikkoon 27.3. klo 14 asti. Toimisto on suljettuna to 28.4. – ma 1.4.2024 Olemme tavoitettavissa normaalisti taas tiistaista 2.4. alkaen. Iloista pääsiäistä!

Pirityiset ry:n hallitus kokoontui Pulkkisen Nuorisoseuralla – EU:n Maaseuturahoitusta puollettin jaettavaksi 129 797,84 euron edestä!

Pirityisten hallitus kokoontui vuoden 2024 toiseen kokoukseensa Vetelin Pulkkisen Nuorisoseuralle. Toimiston väen saapuessa paikan päälle vastassa ei ollut tyhjä talo, vaan aito kyläläisten kokoontumispaikka, jossa karaokeharjoitukset olivat täydessä vauhdissa! Taustamusiikki laittoi liikettä lantioon ja kielenkärkiin samalla, kun kokousporukalle keiteltiin kaffit keittiön puolella. 😊   Pirityiset ry

Talvilomaviikon vaikutus toimiston aukioloihin

Viikolla 9 (26.2.-1.3.2024) toimiston ovet ovat suljettuna. Työskentelemme etänä ma 26.2.- ke 28.2., jolloin olemme tavoitettavissa puhelimitse ja sähköpostilla. Loppuviikon (to 29.2.-su 3.3.) Pirityisten koko henkilökunta lomailee! Mukavaa talvilomaviikkoa toivottavat Krista ja Eveliina Krista Järvelä toiminnanjohtaja 044 235 9838  krista.jarvela(at)pirityiset.fi Eveliina Rahkonen hankekoordinaattori 044 748